Walter

Todellinen muusikko löytää kuulonsa uudelleen.

Olen toiminut myynnin alalla 40 vuotta ja matkustellut ympäri maata tuote-esittelyissä, mutta ennen kaikkea olen ollut sisimmässäni muusikko. Vähitellen kuitenkin huomasin muutoksia, jotka ovat vaikuttaneet elämääni merkittävästi. Jouduin yhä useammin pyytämään muita toistamaan kysymyksensä esittelytilaisuuksien aikana.

Kuulolaitteen toimittaja suositteli minulle aina vain tehokkaampia kuulolaitteita. Olin järkyttynyt, kun ymmärsin, ettei minun vaivaani ollut saatavissa enää parempia kuulolaitteita. Pelko kuuloni menettämisestä oli musertava. Olin kuitenkin onnekas, sillä minulla oli perheeni tuki. Kuulovioista kärsivin täytyy suhtautua ymmärtäväisesti ja kärsivällisesti, sillä muuten heistä tulee pian sosiaalisesti eristäytyneitä.

Lopulta sattuma tuli avukseni. Tapasin miehen, jolla on pieni kiekko päässään, ja tulin uteliaaksi. Aloimme keskustella ja hän sanoi: "Tämä on uusi korvani. Kuulen jälleen kuin ennen nuorena miehenä!" "Uusi korva" olikin Vibrant Soundbridge -välikorvaistutejärjestelmä. Olin lumoutunut ja päätin tarttua heti toimeen. Hän myös suositteli erästä KNK-tautien erikoislääkäriä, ja varasin ajan välittömästi. Lääkäri kertoi Vibrant Soundbridge -järjestelmän toiminnasta yksityiskohtaisesti. Samalla hän selitti myös jatkovaiheet, leikkauksen ja sen jälkeisen sovituksen. Leikkaus sujui ongelmitta. Jos todella haluaa jotain, ei ole mitään pelättävää.

Kuuleminen Vibrant Soundbridge -järjestelmän avulla on luonnollinen prosessi. Epämiellyttävä taustamelu ja häiritsevä akustinen kierto ovat mennyttä. Jopa oma ääneni kuulostaa minusta luonnolliselta. Vibrant Soundbridge on myös helppokäyttöisempi kuin kuulolaite. Suuret odotukseni eivät menneet hukkaan. Aktivoinnin jälkeen kuulin jälleen kuin nuorempana. Se oli jotain sanoinkuvaamatonta. Tuntuu kuin olisin juhlinut joulua, pääsiäistä ja syntymäpäivääni samalla kertaa.

Neuvoni muille samanlaisista ongelmista kärsiville on: "Älä anna periksi". Huono kuulo ei lopu kuulolaitteilla. Ota yhteyttä sellaiseen KNK-tautien erikoislääkäriin, joka seuraa alan kehitystä ja tietää paljon kuuloistutteista. Vibrant Soundbridge on muuttanut elämääni. Nyt olen maailman onnellisin ihminen.
 

© 2017 MED-EL