Mona

Matkani tanssiin ja musiikkiin
sisäkorvaistutteiden avulla

Synnyin vuoden 1989 heinäkuussa. Silloin minusta ei lainkaan huomannut, että olisin kärsinyt tai tulisin kärsimään kuuloviasta. Kukaan perheessäni ei olisi uskonut sitä mahdolliseksi. Vanhempani veivät minut lastentarhaan, jossa myös muut sisarukseni olivat olleet.

Lastentarhan loppuvaiheessa aloin menettää kuuloani. Kun minua kutsuttiin, en reagoinut siihen yhtä nopeasti kuin muut lapset. Vanhempani käyttivät minua eri lastenlääkäreillä, jotka itsekin olivat epävarmoja ongelman laadusta. Eräiden lääkäreiden mielestä minulla oli keskittymishäiriö. Vanhempani laittoivat minut tavalliseen alakouluun, ja ensimmäisen luokan aikana kävi erittäin selväksi, etten kuullut kunnolla. En pystynyt ymmärtämään opettajieni ohjeita.

Kun sain ensimmäiset kuulolaitteeni, huomasin rakastavani musiikkia. Ensiksi opin soittamaan viulua. Rakastin musiikkia, mutta kuulo-ongelmani hankaloittivat harjoittelua ja edistymistä. Halusin haasteita ja halusin näyttää, että pystyn tekemään asioita yhtä hyvin kuin muutkin. Musiikki oli minulle terapiaa, ja soittaessani tunsin olevani jotain erityistä. Myöhemmin menin yläkouluun, jossa oli myös erityislapsia.

Kun siirryin kuudennelle luokalle, kuuloni oli vähitellen muuttunut heikommaksi. Lääkärit suosittelivat minulle sisäkorvaistutetta. Kieltäydyin kuitenkin siitä. Olin varma, että kuuloni paranisi vielä samalla tavalla kuin se oli heikentynytkin. Valitettavasti kuuloni jatkoi heikentymistään, ja kahdeksannella luokalla olin menettänyt kuuloni lähes kokonaan.

Lääkärit ihmettelivät aina, miten en kuitenkaan menettänyt kykyäni puhua selkeästi. He antoivat minulle kaksi vaihtoehtoa: sisäkorvaistute tai kuurous. Rakastin musiikkia, joten kuurous ei ollut minulle mikään vaihtoehto. Harkitsin asiaa jonkun aikaa, kunnes valitsin ratkaisuksi MED-EL-istutteet. Vuoden 2004 tammikuussa sain ensimmäisen sisäkorvaistutteen oikealle puolelle. Kuuloni parani nopeasti, vaikka alussa se tuotti vaikeuksia. Puheäänet olivat aluksi outoja, mutta ajan myötä ne muuttuivat selkeämmiksi ja lempeämmiksi. Kuulin ulkona jopa taustaäänet. Huomasin erityisesti, että aloin jälleen kehittyä musiikin parissa. Kuulin sävelet paremmin ja pystyin jopa huomaamaan omat virheeni. Siihen en koskaan pystynyt kuulolaitteiden kanssa.

Toisen sisäkorvaistutteen sain vuoden 2006 joulukuussa. Halusin sen, koska musiikki on niin suuri osa elämääni.

Huomasin jälleen suuren parannuksen. Nyt olen ylpeä MED-EL-käyttäjä. Usein unohdan kuulovikani kokonaan. Musiikki on auttanut minua selviytymään vaikeuksistani.

Olen nyt 13. luokalla esseniläisessä koulussa, joka on tarkoitettu kuulovioista kärsiville oppilaille. Olen huomannut rakastavani tanssimista! Kaksi opettajaani toimii kuulovioista kärsivien oppilaiden tanssiluokan vetäjinä. Opimme muun muassa tanssimaan tangoa. Rakastan tanssimista, ja olen tanssinut nyt kolme vuotta. Minusta on ihanaa kuulla rytmi ja pystyä tanssimaan tätä yhtä vaikeimmista tansseista. Ilman sisäkorvaistutteitani en olisi koskaan pystynyt oppimaan kaikkea tätä. Vanhempieni tuki, rakastamani musiikki ja tietysti sisäkorvaistutteeni ovat auttaneet minua saavuttamaan nykyisen pisteen. Olen todella ylpeä siitä. Koulun jälkeen haluaisin opiskella musiikkia. Tiedän pystyväni siihen, ja kiitos siitä kuuluu sisäkorvaistutteilleni.

Ne ovat antaneet minulle uuden elämän.

© 2017 MED-EL