Johannes

Istute neljän kuukauden iässä

Kun Johannes syntyi, hänelle tehtiin sairaalassa kahden päivän päästä tavanomainen kuulontarkastus. Sen perusteella hänen epäiltiin olevan molemminpuolisesti kuuro. Ensimmäinen diagnoosi oli shokki.

Koska kukaan suvustamme ei kärsi kuuloviasta, toivoimme diagnoosin olevan väärän ja että saisimme seuraavassa tarkastuksessa parempia uutisia. Johannekselle tehtiin neljän ja kuuden viikon iässä lisää kuulotestejä ja aivorunkovasteen mittaus, ja ne vahvistivat hänellä olevan vaikean kuulovian. Aluksi me emme voineet ja tahtoneet uskoa sitä. Johannekselle sovitettiin heti kuulolaitteita, jotka olivat valitettavasti täysin epäsopivia. Hän ei reagoinut edes voimakkaisiin ääniin. Hän reagoi vain näkemiinsä asioihin. Tutkimusten mukaan hänen kuulorajansa oli 120 dB.

Heti ensimmäisen kuulotestin jälkeen mieheni ja minä etsimme käsiimme kaikki mahdolliset tiedot kuuroudesta. Lopulta saimme tietää sisäkorvaistutteista. Olimme läheisessä yhteydessä vanhempiin, joiden kuulovioista kärsivät lapset ovat saaneet sisäkorvaistutteita, ja saimme arvokasta tietoa heidän kokemuksistaan. Päädyimme pian istutteeseen.

Alustavat tutkimukset olivat lupaavia, ja Saksan Würzburgissa oleva sisäkorvaistutetiimi suositteli istutteen asentamista välittömästi. Lastenlääkäri, nukutuslääkäri sekä KNK-tautien erikoislääkäri suosittelivat pikaista hoitoa, joten päätimme valita MED-EL-sisäkorvaistutteen. Johanneksen leikkaus sujui ongelmitta. Lyhyen sairaalassaolonsa aikana hänen ensimmäinen hampaansa puhkesi, ja hän oppii kääntymään ympäri. Koko sisäkorvaistutetiimiltä saamamme henkinen tuki oli hienoa.

Ensimmäinen sovitus tapahtui kuusi viikkoa myöhemmin. Olimme odottaneet hartaasti tätä päivää, mutta olimme myös peloissamme. Miten pikku poikamme reagoisi? Kuulisiko hän? Kuulontutkija soitti triangelia. Kun Johannes kuuli ensimmäisen äänen, hän näytti hämmästyneeltä ja alkoi nauraa. Näin voimakas reaktio hämmästytti meitä. Olimme ratketa riemusta! Sama toistui jokaisen äänen jälkeen. Kun triangelin ääni lakkasi kuulumasta, myös Johannes lakkasi nauramasta. Koska Johannes oli vielä niin nuori, halusimme jaksottaa ensimmäisen sovituksen kolmelle päivälle, ja kaksi seuraavaa päivää olivat yhtä onnistuneita kuin ensimmäinenkin.

Seurasimme riemuiten, miten Johannes pysty kuulemaan ympäristön ääniä. Edistyminen oli selvää jo muutaman viikon jälkeen. Johannes saattoi nukahtaa ja herätä kovaan ääneen, jonka jälkeen hän alkoi heti etsiä äänen aiheuttajaa. Tuona aikana hän alkoi myös muodostaa ääniä ja leperrellä. Ilman sisäkorvaistutetta hän on kuitenkin täysin ääneti.

Toimimme intensiivisesti Johanneksen kanssa ja puhumme hänelle paljon. Istutteen saaminen varhaisella iällä on myös huomattavasti edistänyt hänen onnistumistaan. Hänen edistymisensä sisäkorvaistutteen kanssa on poistanut pelkomme kuuroutta kohtaan. Elämme Johanneksen kanssa normaalia elämää, ja osallistumme monenlaiseen toimintaan. Normaalikuuloiset lapset hyväksyvät hänet sisäkorvaistutteineen. Heitä kiinnostaa tietää, mitä Johanneksella on korvallaan, ja kun asia selitetään heille, he leikkivät Johanneksen kanssa niin kuin kenen tahansa normaalikuuloisen lapsen kanssa. Olen siis itse erittäin innostunut MED-EL-sisäkorvaistutteesta, ja siksi haluaisinkin kannustaa muita vastaavassa tilanteessa olevia vanhempia ottamaan ratkaisevan askelen ja valitsemaan istutteen lapsensa hoitomuodoksi.

© 2017 MED-EL