Anjan päiväkirja

Kärsittyään kuuloviasta lähes 30 vuotta
Anja päättää ottaa sisäkorvaistutteen

Olen Anja, ja syntyessäni minulla oli vaikea kuulovika. Asun Saksan Mainzissa ja olen 29-vuotias. Kun olin viisivuotias, menetin kuuloni kokonaan. Siitä lähtien en ole kuullut juuri mitään vasemmalla korvallani, en edes kuulolaitteiden avulla. Jouduin turvautumaan huulilta lukemiseen, ja kävin Frankfurtissa kuurojenkoulua. Se ei ollut helppoa. Sitä seuranneina vuosina päätin tulla aktiivisemmaksi kuulevien maailmassa eli työssäni, perheessäni, kuulevien kavereiden kanssa jne. Siitä seurasi tietysti ongelmia ymmärtämisen kanssa kumpaankin suuntaan.

Erityisen hankalaa minulla oli ryhmissä, joissa tunsin itseni ulkopuoliseksi, koska en pystynyt ymmärtämään mitä tapahtui. Katselin erittäin mielelläni televisiota tai elokuvia, mutta jouduin valitsemaan tekstitettyjä elokuvia, joita Saksassa ei siihen aikaan juurikaan ollut saatavilla. Samoin jouduin päivittäin tilanteisiin, esimerkiksi kaupassa, joissa en yksinkertaisesti ymmärtänyt mitä tapahtui. Huomasin joidenkin jopa välttelevän keskustelua kanssani epävarmuuden vuoksi. Se todella satutti!

Eräänä päivänä keskustelun kuulovaikeuksista äitini kanssa, ja hän mainitsi kuulleensa sisäkorvaistutteista. Vaikka tunsin sisäkorvaistutteiden käyttäjiä, en ollut koskaan harkinnut itse käyttäväni niitä. Siinä vaiheessa aloin ajatella asiaa ja etsiä lisää tietoja aiheesta. Useimmat sisäkorvaistutteiden käyttäjät olivat innostuneita, ja se antoi minulle lisää itseluottamusta. Tapasin tietysti myös niitä, joilla ei ollut yhtä onnistuneita kokemuksia. Hämmästyin, kun huomasin miten vähän sisäkorvaistutteista tiedettiin kuurojen parissa. Ystäväni olivat kuitenkin todella innostuneita. He kertoivat miten upeaa oli kuunnella musiikkia ja niin edelleen. Kuulin niin paljon hyvää sisäkorvaistutteista, että päätin kokeilla niitä itse."

Sisäkorvaistutteen käytön onnistuminen riippuu käyttäjästä ja erityisesti siitä, kuinka sitoutunut hän on kuuntelun opettelemiseen leikkauksen jälkeen. Sain siitä itseluottamusta, sillä olen taistelija. Tiesin, että sen täytyi sopia minulle. Paremman kuulon mahdollisuus oli vakaasti mielessäni eikä se antanut periksi. Tiesin sisimmässäni, että olin jo päättänyt edetä tähän suuntaan eikä mikään voisi pysäyttää minua. Minulla ei ollut mitään hävittävää, joten ainoa suunta oli siis parempaan päin. Näissä mietteissä tartuin toimeen.

Lue lisää Anjan päiväkirjasta napsauttamalla tätä.

© 2017 MED-EL